Turvallisuus

Matkataksien tärkein prioriteetti on asiakkaiden turvallisuus. Siksi siihen on kiinnitetty erityistä huomiota. Tilaamalla Matkataksit hyvissä ajoin etukäteen, saat kuljettajan, joka on muokannut leporytminsä Sinun matkasi mukaan. Saat Matkatakseilta esimerkiksi aamuyön kilometreille levänneen kuljettajan pitkän yövuoron tehneen kuljettajan sijaan. Matkataksit on myös investoinut merkittävästi turvallisuusnäkökohtiin. Auton korkeus tuo jo itsessään passiivista turvallisuutta.

kkkkk

AUTON KORKEUS TUO PASSIIVISTA TURVALLISUUTTA

SIVUTÖRMÄYSTURVATYYNYT

Autossa on myös matkustamon molemmilla penkkiriveillä sivutörmäysturvatyynyt.

INTEGROIDUT LASTEN TURVAISTUIMET

Matkataksit on lapsiystävällinen auto. Se on varustettu kaksilla integroiduilla turvaistuimilla 15-36 kiloisille lapsille. Näin kahden matkustavan aikuisen lisäksi on mahdollista käyttää integroituja lastenistuimia + kahta omaa isofix turvaistuinta tai jopa neljää isofix turvaistuinta.

PERUUTUSKAMERA ON HYVÄ VARUSTE LAPSIVALTAISESSA YMPÄRISTÖSSÄ

Lapsivaltaisessa ympäristössä peruutuskamera on tärkeä varuste.

LIUKUOVET AUTON MOLEMMILLA PUOLILLA

Sähköinen liukuovi myös auton vasemmalla puolella helpottaa matkustajien poistumista autosta yksisuuntaisen tien vasemmalle puolelle.

BI-XENON VALOT

Tehokkaat Bi-Xenon valot luovat mahdollisimman hyvän valon yön kilometreille.

Matkataksit odottaa yhteydenottoasi!

Soita 044-5151335
Pyydä tarjous mail@matkataksit.fi

Haluamme Sinulta palautetta!

– Kerro meille miten onnistuimme täyttämään toiveenne.
– Onko Sinulla nettisivuihin, autoihin tai kuljettajiin liittyviä ehdotuksia?
– Jäitkö palvelussa odottamaan jotain, mitä toivoit?